‎ PIHLAJISTO-VIIKINMÄKI ASUKASYHDISTYS PNV RY

kuva

Asukasyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edesauttaa Pihlajiston ja Viikinmäen asukkaiden viihtyvyyttä ja yhteistoimintaa sekä parantaa asuinympäristöä. Yhdistys toimii linkkinä oman alueensa ja viranomaisten välillä.

 

1.Hallitus

Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Vuosikokous on maaliskuussa.

2.Pihlajisto-Viikinmäki -lehti

Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuoden aikana. Toimitus toivoo pihlajistolaisilta ja viikinmäkeläisiltä asukkailta juttuja ja kuvia sekä alueen yrittäjiltä mainoksia. Alueen isännöintitoimistot ja yrittäjät tukevat taloudellisesti lehteä. Asukasyhdistys huolehtii lopuista kuluista. Lehti tehdään talkoovoimin, päätoimittaja on edelleen haussa. Lehdellä on useita jakopisteitä alueella.

 

3.Asukastilat

-Mesta

Asukastila Mesta Pihlajistossa on edelleen asukasyhdistyksen käytössä, tila on yhdistyksille maksuton. Järjestämme jatkossakin Mestassa erilaisia teemailtoja, illanistujaisia ja mahdollisuuksien mukaan aamupäiväohjelmaa.

-Korttelitalo

Viikinmäessä on aloittanut toimintansa vasta valmistunut koulu ja päiväkoti, jota voidaan käyttää iltaisin asukkaiden ja näin myös asukasyhdistyksen vapaa-ajan toimintatilana. Siellä voidaan pitää myös suurempia tilaisuuksia kuten vuosikokous tai muita asukastilaisuuksia, mikäli vapaita aikoja on tarjolla.

4. HELKA ry

Asukasyhdistys kuuluu yhtenä kaupunginosana Helsingin Kaupunginosayhdistysten Liittoon. Seuraamme liiton toimintaa ja osallistumme mahdollisuuksien mukaan sen järjestämiin tilaisuuksiin.

 

5. Asukasyhdistyksen kotisivut

Yhdistys ylläpitää Pihlajisto-Viikinmäen kotisivuja, jotka toimivat yhdistyksen tiedotuskanavana (www.pihlajisto.com). Keskustelupalstan käyttöä pyrimme jatkossa aktivoimaan.

 

6. Virkistystoiminta

Järjestämme jo perinteiksi tulleita virkistysmatkoja ja tilaisuuksia alueen asukkaille. Toteutamme perinteisiä retkiä ja ainakin yhden paikallisen tapahtuman resurssien mukaan. Teemme myös opintoretkiä sekä järjestämme luentotilaisuuksia ja seminaareja kysynnän/tarjonnan ja käytettävissä olevien varojen mukaisesti.

 

7. Muu toiminta.

Järjestämme opastusta Pihlajiston mosaiikkipolulle ja Viikinmäki-Pihlajiston kotikaupunkipolulle resurssien mukaan. Osallistumme kaupungin yhteisiin Siivouspäiviin toukokuun ja elokuun lopussa. Osallistumme ravintolapäiviin mahdollisuuksien mukaan.

 

8. Yhteistyö

Kehitämme luotua yhteyttä alueen isännöitsijöiden kesken. Jatkamme yhteistyötä muiden lähikaupunginosien kanssa. Olemme yhteistyössä koulun kanssa jakamalla keväisin 2 kolmenkymmenen (30) euron suuruista stipendiä. Lisäksi olemme mukana koulun Palmumarkkinoilla silloin kun ne järjestetään. Teemme yhteistyötä paikallisen Nuorisoasiainkeskuksen työntekijöiden kanssa järjestämällä yhteisiä tilaisuuksia. Pyrimme myös laatimaan yhteisiä kannanottoja edellä mainittujen tahojen kanssa viranomaisille alueen palvelujen puolesta.


9. Ympäristö

Osallistumme kaupungin viherosaston toimintaan alueella ja teemme ehdotuksia ympäristön parantamiseksi. Jatkamme luotua yhteistyötä rakennusviraston aluesuunnitteluun liittyen. Viherosastolta saamme kesäkukat. Kiinnitämme erityishuomiota ympäristön siisteyteen sekä haitallisten vieraslajien leviämisen estämiseen.

 

10. Tiedotus

Yhdistys tiedottaa nettisivustolla, kaupan ilmoitustaululla, yritysten ikkunoissa, Mestan ja Viikinmäen korttelitalon ilmoitustauluilla sekä tarvittaessa talokohtaisesti porraskäytävien ilmoitustauluille talkoovoimin jaettavin tiedottein. Pyritään hyödyntämään myös Facebook`ia silloin kun se on mahdollista.